Graffitityöpaja Ryttylän tiilikoululla

“Moikka, muistaks viel mut?”

Näin voisi aloittaa keskustelun kun tapaa vanhan kaverin pitkästä aikaa. Nyt käytän sitä kun päivitän blogia ekaa kertaa puoleen vuoteen, mutta sopii se ilmaisu muutenkin sisältöön, sillä nyt tavataan vanhoja kavereita, saadaan uusiakin kavereita ja tehdään hyvää yhdessä.

Huhtikuun alussa sain kaverin kaverilta viestin, jossa kerrottiin Ryttylässä sijaitsevan vanhan koulun menevän purkuun. Asia kiinnosti monesta syystä ja aloin miettimään asiaa tarkemminkin.

Kuva: Petri Lyy / Aamuposti

Ensimmäinen ajatus tietysti oli että sinne pitäisi mennä maalaamaan, koska vanhoja kouluja on valitettavan harvoin tarjolla peintattavaksi. Tällä kertaa oli myös pari seikkaa, jotka laittoivat ajatukset pyörimään kiivaammin. Koulu oli yhä käytössä, joten jos oikein kivasti menisi, voisi ehkä muksuja saada mukaan maalaamaan ja oppimaan uutta hauskalla tavalla.

Lisäksi Ryttylä sijaitsee lähellä kotikaupunkiani Riihimäkeä ja siellä tuli junnuna käytyä monesti uimassa. Sieltä tuli myös ainakin aikoinaan muutama hyvä tyyppi, joihin tutustuin Riksun kartsalla 1980-luvun lopulla. Mieleenpainuvin näistä hahmoista on Pietu. Kyseinen sankari on aina virnistelevä sälli, joka oli usein mukana Riksun maauimalaan suuntautuneilla luvattomilla skeittaus ja yöuintireissuilla. Vuosikymmeniä myöhemmin Pietari on ylpeä isä, ahkera kulttuurityöläinen ja asuu Vantaalla kuten minäkin.

Mietin että voisin kysyä Pietulta kiinnostaisiko yhteistyö lasten ja kulttuurin parissa entisessä kotikunnassa. Lisäksi pyytäisin mukaan tietysti uutisesta vinkannutta Nikoa, jota somen kautta olinkin jo seurannut, muttemme olleet koskaan tavanneet. Näiden herrasmiesten lisäksi olisi siistiä saada mukaan lokaali supersäätäjä Jami Unkuri, jonka kanssa on touhuttu aiemminkin monia mukavia lapsiin, nuoriin ja kulttuuriin liittyviä projekteja.

Kun kysyin Jamilta, kiinnostaisiko homma ja onnistuisiko hän saamaan yhteystietoja rehtorille, Jami vastasi: “Joo, oon töissä mm. tolla koululla”. Hänethän tunnetaan Hausjärvellä Tuottaja- ja DJ- titteleiden lisäksi myös koodisanalla “Kuraattori”. Jami laittoi rattaat pyörimään lupa-asioiden selvittelyn suhteen ja sillä aikaa kyselin lisää porukkaa mukaan työpajoja vetämään. Myös Antti, vanha luokkakaverini ala-asteelta lupautui mielellään mukaan projektiin. Multitalentti Antti omaa värikkään historian muunmuassa graffiti-, breikki-, bändi- ja myös futispiireissä lempinimellä Lukki, FC Kurvin Vauhdin arvaamattomana hyökkäävänä veskarina.

Muutamaa päivää myöhemmin Jami oli pohjustanut asian Ryttylässä ja laittelin meilitse tarkempaa projektisuunnitelmaa taktisille kontakteille, eli koulun rehtori Antti Niskaselle ja koulun legendaariselle emeritus-opettaja Ulla Ollila-Perälälle.

Rehtori vastasi viestiini: “Onpa kivan kuuloinen idea! Heitän ajatuksen myös meidän opettajille hautumaan, mutta kyllä minun puolestani voidaan lähteä pohtimaan projektin toteutusta ja sain siihen luvat myös kunnan kiinteistöistä vastaavalta.“

Ulla-ope puolestaan kirjoitti: “Kiitos viestistäsi. Jani Unkuri puhuikin minulle jo asiasta. Suunnitelmanne kuulostaa kivalta. Jäädään odottelemaan koulun rehtorin ajatuksia. Terveiseni Pieterille!“

Asiat eteni ja melko pian oltiinkin jo Pietarin kanssa koululla opettajainhuoneessa, tosin tällä kertaa ei puhuteltavana, vaan suunnittelemassa tulevaa. Siellä Pietu ja Ulla-ope mehustelivat vanhoja tarinoita niin maukkaasti, että suunnittelu meinasi jäädä taannoisten koiruuksien varjoon. Löysimme kuitenkin yhteisen sävelen helposti ja sitä kokeiltiinkin saman tien koulun bändikämpässä, jossa perustimme reksin johdolla bändin nimeltä “Ryttylän Tiilikoulu R.I.P.” Tosin yhtye ei kovin ahkerasti tule keikkailemaan, koska Pietari on ylikunnossa eikä Unkuri osaa soittaa. Myös mun kitaratunneista Riihimäen musiikkiopistossa on vierähtänyt 32 vuotta.

Muutamien väliaskelten jälkeen päästiinkin lopulta itse asiaan, kun toukokuussa aloiteltiin työpajoja. Ihan ensimmäiseksi koulun pinnoille pääsivät piirtämään ekaluokkalaiset, joiden kanssa ensin käytiin lyhyesti graffititaiteen perusperiaatteita taululiitujen voimin.

Välineinä oli tussit ja canvaksena toimi näppärästi oman luokan lattia.

Keskittyneesti työskennelleet ekaluokkalaiset visioivat sekä kukkasia että ihan graffitihenkistä kirjaintaidetta. Myöhemmin hassuun sarjakuvahattuun pukeutunut graffitisetä sai tietää, että lattian koodikieli viittasi Fortnite-tietokonepeliin.

Seuraavalla oppitunnilla päästiin jo kannuttamaan. Lokaationa toimi ei enempää eikä vähempää kuin koulun juhlasali, jossa Pietuakin aikoinaan parhaansa mukaan paimentanut Ulla-ope oli mukana neuvomassa ensimmäisenä seinälle pääseville kolmasluokkalaisille, kuinka maalatessa toimitaan.

Kun aloitusvinkit oli tarinoitu, alkoi suhina. Riksun Monarilta oli saapunut avuksi Tuomas Puhakainen, joka auttoi meitä käytännön toteutuksessa jälleen kerran ja toimi skeittityöpajan ohjaajien autonkuljettajana. Seinään piirtämään säntäsi myös koulun huoltomies Jorma.

Kolmos-nelosluokkalaisten kanssa mentiin ns. värityskirjamallilla, jossa oppilaat fillasi seinälle valmiiksi luonnosteltuja kirjaimia. Isojen lettereiden sisään syntyi pian myös paljon muita viestejä.
LOL 😄 XD

Etenkin sisätiloissa spraymaalia käyttäessä on hyvä käyttää suojamaskia, hengityksen helpottamiseksi. Ryttylässä eräs oppilas oli varautunut työpajaan vähän miehekkäämmällä maskilla ja kaverikuvahan siitä oli pyydettävä.

Kun projekti oli saatu käytäntöön, pääsi paikalle myös koulun kohtalosta alunperin vinkannut Niko, joka graffitiohjaamisen lisäksi napsi ison nipun valokuvia eri työpajoista ja projektista ylipäänsä.

Mitäs luulette, kuinka Ryttylän tiilikoulun rehtori suhtautui perinteikkään juhlasalin seinien spraymaalaamiseen? Noh, reksi oli vetäytynyt suljettuun huoneeseen soittamaan koskettimia.

Vaikka oli siellä muitakin, koulun bändikämpässä oli käynnissä musatyöpaja, jossa jo treenattiin täyttä päätä esitystä projektin päättävään discoon.

Musaa pystyi treenaamaan myös toisella tavalla, sillä samaan aikaan Jami ohjasi DJ- työpajaa pihan puolella hellekesästä nauttien.

Kunhan kapellimestari Unkuri oli näyttänyt mallia, pääsi oppilaat testaamaan omia kykyjään DJ-laitteiden kimpussa.

Entäs Pietari? Ryttylän oma poika oli kerännyt oman köörinsä piharakennukseen, jossa sanan säilä heilui ja iskulinjat sinkoili kun räppiriimejä rakensi neljä koululaista.

Koulupäivän loppuessa juhlasalin seinä oli otettu haltuun isosti ja värikkäästi 3. ja 4. luokkalaisten oppilaiden toimesta.

Skeittityöpajan ohjaajat Nino ja kollegansa Matias oli saaneet oman osuutensa pakettiin ja tulivat vielä itse valloittamaan juhlasalin näyttämön vähän totutusta poikkeavin keinoin sekä vähän peinttaamaankin.

Samaan aikaan salin toisessa päädyssä maalinkäry jatkui, kun Niko väsäsi piissiä seinään omaksi huvikseen ja oppilaiden iloksi. Parin päivän päästä olisi koulun viimeinen disco ja siksikin salin koristelu oli paikallaan.

Disco-piissiä maalatessamme saimme myös seuraa, kun räppipajassa päivänsä viettäneet nuoret miehet Vinski ja Arttu tulivat avoimen ikkunan taakse seuraamaan puuhiamme.Sälleillä riitti hauskoja juttuja parin tunnin verran koulusta, jalkapallosta, Ryttylästä ja vaikka mistä. Kundit jopa toi meille ison levyn suklaata, jotta jaksaisimme maalata seinämme loppuun.

Vaikka spraymaalia oli jo nuuhkittu päivän mittaan ihan riittämiin, oli kavuttava illemmalla vielä kerran uudelle pinnalle. Tietysti myös kattotasanne piti valloittaa. Miehen korkuiset ja kahden miehen levyiset blokkiletterit kertoivat varmasti koko Ryttylälle, mitä koululla tapahtuu.

Myös katolla ollessamme huolto pelasi kiitettävästi. Vaikka DJ-Kuraattori Unkuri oli jo häipynyt koulupäivän päätteeksi, hän palasi koululle seuraamaan kuinka homma eteni, tuoden katolle vesipullot ja muuta evästä helteen uuvuttamille maalareille. Niiden voimin saimme seinän finaaliin.

Pari päivää myöhemmin palasimme Ryttylään, kun projekti eteni viimeiseen päivään. Pietari piiskasi junioreiden riimiflowta yhä parempaan iskuun ja oli verhoutunut Kuningas Litmasen pelipaitaan selkeästi junnuja inspiroidakseen.

Uskon että fudispaitavalinta saattoi olla myös silmänisku ja kunnianosoitus Pietun omalle sankarille, Ryttylän jalkapallostara Torstille, joka ilmiömäisistä pallotempuistaan tunnetaan.

Piirtelyosio käynnistyi tällä kertaa tokaluokkalaisten kanssa, lattiapinta sai jälleen kyytiä. Tytöt oli hommasta niin innoissaan, että tulivat pihalla kesken välitunnin pyytämään käymään luokassa katsomaan heidän aikaansannoksiaan.

Kuraattori Unkuri jatkoi ulkona DJ-pajan ohjaajana ja oppilaat laittoivat jälleen levylautasta liikkeelle.

Myös kannuttajat oli laitettu luokasta pihalle ja tiiliseinät oli saamassa uutta väriä.

Joukkuelajeissa ja urheilussa käytetään monesti termiä “kroppaa likoon”. Sama pätee spraymaalaukseen. Kannutuskulttuurin historiaan kuuluu perinteiset ihmistikkaat, joita jo Bronxin pioneerit käyttivät korkeammalle päästäkseen.

Niko kapusi jälleen katolle, tällä kertaa ikuistamaan kuinka peinttaustyöpaja eteni.

Myös tällä kertaa oli eräs oppilas ottanut hengityksensä suojaamisen hieman totuttua vakavammin.

Kuudesluokkalaiset taikoivat seinille isoja ja värikkäitä kirjaimia, vaikka suurin osa oppilaista ei ollutkaan aiemmin spraykannuja käyttänyt.

Todella siisti oli nähdä, kuinka ryhmädynamiikka toimi ja joukkuehenki pelasi kun seinämaalauksia synnytettiin. Kaikki saivat tehdä osansa ja jättää jälkensä.

Vaikka seinä oli kesken, niin silti valokuvaajalle oli myös aikaa, kun Niko pörräsi napsimassa tilannekuvia taiteilijoista.

Valmistuneissa piisseissä oli selkeästi samanlaista henkeä, kuin hip hop- kulttuurin alkuaikojen kuvastossa. Klassinen posseposeeraus tiiliseinän äärellä valmiin piissin vierellä toimii 5/5.

Työpajojen tultua valmiiksi oli seinille ilmestynyt monia tyylikkäitä graffiteja. Näistä esimerkkeinä Siljan, Iidan, Mintun ja Ainon maalaama “SICK!” ja Tuuren, Paavon, Tarvon ja Joonan piissi “CAMEL!”

Kuudesluokkalaisten kanssa otettiin vielä ryhmäkuva, jonne Pietarikin oppilaineen kerkesi riimipajalaisten saatua räpit rustattua.

Koulupäivän päätyttyä oppilaat lähtivät kotiin valmistautumaan illan discoon ja me ohjaajat valokuvailimme valmiita piissejä, myös edellisen illan oman discon, pienillä lisämausteilla ryyditettynä.

Pikku spedeilyn jälkeen ryhdyimme askartelemaan lisää omia duuneja seinille, koska maalari maalaa aina kun siihen on mahdollisuus. Saatuamme piissit ja characterit valmiiksi, lähdimme paikalliseen pizzeriaan päivälliselle. Sapuskoinnin jälkeen disco olikin jo käynnissä ja pääsimme seuraamaan bändityöpajalaisten esitystä.

Kaikki ei kuitenkaan discossa viihtyneet, eräs koululainen oli saanut jalkansa kipsiin, niin eihän sellaisella oikein tanssiminen luonnistu. Antin kanssa halusimme kuitenkin piristää poikaa ja koristelimme kipsiä maalitusseilla herrasmiehen toiveiden mukaan.

Luka halusi jalkaansa pääkallon ja dynamiittipötkön, sellaisethan siihen kipsiin sitten ilmestyikin.

Työpajojen päätteeksi omaksi huviksi maalaamamme duunit oli vielä fotaamatta. Siihen ryhtyessämme huomasimme seinille tulleen yllättäen vielä lisää väriä. Joku oli käynyt jättämässä jälkensä vähän useampaankin kohtaan mysteerisen XLUSSU- tägin muodossa, meidän ollessa discossa.

Antin charan vierestä tägin tekijät selkeni. Mopopoikaposse oli halunnut myös omaehtoisesti osallistua peinttaamiseen ja muutama rautakauppamaali oli seinään tyhjennetty. Mutta sekaan mahtuu ja kiva että asia kiinnostaa.

Niko oli taituroinut tiilipäädyn alanakkiin synttäripiissin pojalleen Oliverille. Itse väänsin pari kesämaalaria keittiön ovelle hengailemaan.

Aika riensi ja sisällä oli käynnistymäisillään riimipajalaisten räppishow. Sehän piti nähdä ehdottomasti!

Ryttylän tiilikoulu är ii pee
Ryttylän tiilikoulu är ii pee
Ryttylän tiilikoulu är ii pee

Ryttylän koulusta kertova räppi oli hauska ja tarttuva kertosäe laittoi yleisönkin laulamaan mukana. Pietari oli kyykyssä “kentän laidalla” kunnon futiskoutsin tapaan ja tsemppasi joukkuettaan tunteella käsiään heiluttaen.

Rap-shown jälkeen vielä ryhmäkuva bäkkärin takaovella showtyyliin.

Kuten kunnon fanin kuuluu, kävin pyytämässä vielä räppäreiltä nimmarit tussilla käteeni.

Lasten discon päättyessä laitettiin juhlasalin valot hetkeksi päälle ja napattiin ryhmäkuva muistoksi hienosti onnistuneesta yhteisestä “RIP Tiilikoulu”- projektista.

Lasten lähtiessä kotiin, koitti entisten oppilaiden vuoro. Aikuisia saapui paikalle fiilistelemään koulun vihoviimeistä discoa oikein mukavasti DJ Jamin spinauttaessa takavuosien maukkaita hittejä Macarenasta lähtien.

Discoa fiilistellessämme, alkoi nenään tunkeutua myös tuoretta maalin tuoksua, vaikka maalaaminen oli lopetettu jo tunteja aiemmin. Syy tähän selvisi pian: osa aikuisista oli myös ottanut matkaan omia maalipurkkejaan joilla syntyi kellarikäytävän seinille monenlaisia viestejä ja fiilistelyjä.

Aikuisten discon kohokohtana Pietari valtasi lattian ja kesytti mikrofonia kertoen tarinoita mm. karaokesta, aikuisen miehen elämästä ja tupakkalakosta.

Aikoinaan Ryttylän koulun ensimmäisessä discossa 1980-luvulla oppilaana ollut Pietu päätti settinsä tilanteeseen sopivasti tuoreeseen Ryttylän Raitti- biisiin, joka sai discon päätteeksi ensiesityksensä Tiilikoulun juhlasalissa, työpajaopettaja Kiviharjun esittämänä.

Tanssin tauottua ja juhlakansan poistuttua oli lopputöiden aika. Vihoviimeisten pikku peinttausten ja dj-kamojen roudauksen jälkeen pyysimme vielä Jamin kanssa Nikoa nappaamaan tuottajakaksikosta yhteiskuvan, onnistuneen projektin päätteeksi.

Kiitos upeasta ja onnistuneesta projektista koko tiimille ja taustavaikuttajille: Pietari “Pietari” Kiviharju, Niko “Seasick” Nevander, Antti “Lukki” Hakoma, Jami “Kuraattori” Unkuri, Antti “Rehtori” Niskanen, Ulla ope, huoltomies Jorma sekä erityisesti kaikki Ryttylän Tiilikoulun oppilaat!!!

Tapana on ollut blogitekstien loppuun linkata aiheeseen sopivaa musiikkia, yleensä räppiä. Lapsiin liittyen se on nyt tietysti Pietari, joka biisissä yrittää nukuttaa omaa lastaan.

Pietari: Laadidaadi

Ps. Lupasin räppijäbille laittaa heille jouaukset seinään kiitoksena suklaatarjoilusta ja hauskoista tarinoista, jos vielä jotain maalataan kun sällit lähti discosta kotiin. Sinne rakennuksen huipulle, piipun juureen ne terveiset lopulta laittelin.